Palestiina on monella tavalla hämmästyttävä paikka. Olen täällä toista kertaa Taideyliopiston puitteissa ja kokemusten karttuessa niin kysymykset kuin vastauksetkin karttuvat. Havainnoista ja kokemuksista täältä voisi kertoa monesta näkökulmasta. Minkälaista on asua ja liikkua miehitetyssä maassa. Miksi täällä on pakolaisleirejä vuodesta 1948, jotka ovat ”tilapäisiä” ja joiden asukkaat ovat pakolaisia kolmannessa sukupolvessa. Kuinka vahva kulttuurin ja taiteen asema täällä on, kuinka ihmiset ovat energisiä, luovia ja sitoutuneita. Mikä on klaani, patriarkaalisuus ja naisen asema. Miten vuosisatojen yhteys Eurooppaan on osa tätä kulttuuria. Miltä tuntuu kävellä vahvasti aseistautuneiden sotilaiden ohi. Miten kyynelkaasu vaikuttaa. Miltä tuntuu istua mitä vieraanvaraisimman ja huumorintajuisimman, yhdeksän vuotta vankilassa viettäneen, näytelmäkirjailijan ja taiteilijan kotikapakassa arrakkia juomassa.
Ajattelin kuitenkin kirjoittaa uskonnosta. Uskonto, uskonnot, ovat kiinnostaneet minua jo pitkään. En tiedä johtuneeko siitä, että en itse ole koskaan kuulunut kirkkoon ja jo pienestä pitäen jotenkin tarkastellut koko kysymystä ulkopuolisen uteliaisuudella. Koulussa ei minun lapsuudessani ollut vaihtoehtoa uskontotunneille, joten minulla oli vapaata. Se oli mukavaa. Samalla heräsi kysymys siitä, mitäköhän se uskonto on? Kavereiden mennessä rippikouluun hengailin kulmilla ja osallistuin jopa seurakunnan toimintaan joiltakin osin. Vierailin päivän rippileirilläkin ja pelasin joitakin vuosia lentopalloa seurakunnan joukkueessa. Luin itsekseni Uutta Testamenttia, aikuisena luin sitten koko Raamatun ja Koraaninkin pariin kertaan. Juutalaisuutta ja sen historiaa olen yrittänyt selvittää mahdollisimman paljon.
Palestiina on tuon kaiken, kulttuurihistoriamme, synnyinsija. Olen nyt asunut toista viikkoa Jeesuksen syntymäkirkon vieressä olevassa fransiskaanien ylläpitämässä hotellissa. Nähnyt monen monta ihmeellistä paikkaa, joita niin juutalaiset, kristityt kuin muslimit pitävät pyhinä. Sen, minkä täällä oppii ja ymmärtää, on, että uskonto ja usko eivät sinänsä ole ongelman ydin. Minun uskoni tai uskonnottomuuteni ei milloinkaan eikä missään yhteydessä ole ollut kenellekään vihan tai edes epäilyn ja ihmetyksen kohde. Kyse on molemminpuolisesta kunnioituksesta. Voin vierailla kirkossa, moskeijassa tai synagogassa niissä puitteissa, missä kunnioitan sitä pyhää, mikä näihin paikkoihin liittyy. Minun tapani olla maailmassa kohtaa samalla tavalla kunnioitusta.
Usko on ihmisen perustassa. Se on maailmasuhde. Koska se on suhde, on sillä vastapuoli. Tämä vastapuoli on transsendentti, selittämätön. Jossakin mielessä sen voi rinnastaa taiteeseen, vaikka en ajattele sen olevan sama asia. Mutta tämän rinnastuksen kautta voimme ehkä ymmärtää, että usko, uskonto, puhtaana olemuksena ei voi olla jotakin väkivaltaista, vaarallista ja tuhoavaa. Ihminen voi sitä olla, uskonnollisesta vakaumuksestaan riippumatta. Siihen ovat syynä aivan muut asiat kuin uskonto.
Viimeistään täällä, missä vastakkain asetelma on niin raju, olen oppinut erottamaan uskonnosta sen poliittisen agendan ja siihen liittyvän välineellisyyden. Israel ja Palestiina eivät ole uskonnollisia kysymyksiä. Myös ajatus siitä, että islam olisi uhka, mitä viime aikojen tapahtumat Euroopassa entisestään nostattavat, tuntuu täysin käsittämättömältä. Radikalisoituneet vastakkain asetelmat ja kunnioituksen puute, hätä, jatkuva kolonialistinen asetelma, ovat kysymyksiä, joihin on tartuttava.
Palaan Suomeen ensi viikolla ja jätän tänne Palestiinaan neljä Taideyliopiston opiskelijaa suorittamaan vaihtoa niin pakolaisleireillä kuin arabialaisen musiikin opinnoissa arvokkaita kokemuksia keräämään. Niistä voitte lukea heidän omilta blogisivuiltaan.
Ajattelin kuitenkin kirjoittaa uskonnosta. Uskonto, uskonnot, ovat kiinnostaneet minua jo pitkään. En tiedä johtuneeko siitä, että en itse ole koskaan kuulunut kirkkoon ja jo pienestä pitäen jotenkin tarkastellut koko kysymystä ulkopuolisen uteliaisuudella. Koulussa ei minun lapsuudessani ollut vaihtoehtoa uskontotunneille, joten minulla oli vapaata. Se oli mukavaa. Samalla heräsi kysymys siitä, mitäköhän se uskonto on? Kavereiden mennessä rippikouluun hengailin kulmilla ja osallistuin jopa seurakunnan toimintaan joiltakin osin. Vierailin päivän rippileirilläkin ja pelasin joitakin vuosia lentopalloa seurakunnan joukkueessa. Luin itsekseni Uutta Testamenttia, aikuisena luin sitten koko Raamatun ja Koraaninkin pariin kertaan. Juutalaisuutta ja sen historiaa olen yrittänyt selvittää mahdollisimman paljon.
Palestiina on tuon kaiken, kulttuurihistoriamme, synnyinsija. Olen nyt asunut toista viikkoa Jeesuksen syntymäkirkon vieressä olevassa fransiskaanien ylläpitämässä hotellissa. Nähnyt monen monta ihmeellistä paikkaa, joita niin juutalaiset, kristityt kuin muslimit pitävät pyhinä. Sen, minkä täällä oppii ja ymmärtää, on, että uskonto ja usko eivät sinänsä ole ongelman ydin. Minun uskoni tai uskonnottomuuteni ei milloinkaan eikä missään yhteydessä ole ollut kenellekään vihan tai edes epäilyn ja ihmetyksen kohde. Kyse on molemminpuolisesta kunnioituksesta. Voin vierailla kirkossa, moskeijassa tai synagogassa niissä puitteissa, missä kunnioitan sitä pyhää, mikä näihin paikkoihin liittyy. Minun tapani olla maailmassa kohtaa samalla tavalla kunnioitusta.
Usko on ihmisen perustassa. Se on maailmasuhde. Koska se on suhde, on sillä vastapuoli. Tämä vastapuoli on transsendentti, selittämätön. Jossakin mielessä sen voi rinnastaa taiteeseen, vaikka en ajattele sen olevan sama asia. Mutta tämän rinnastuksen kautta voimme ehkä ymmärtää, että usko, uskonto, puhtaana olemuksena ei voi olla jotakin väkivaltaista, vaarallista ja tuhoavaa. Ihminen voi sitä olla, uskonnollisesta vakaumuksestaan riippumatta. Siihen ovat syynä aivan muut asiat kuin uskonto.
Viimeistään täällä, missä vastakkain asetelma on niin raju, olen oppinut erottamaan uskonnosta sen poliittisen agendan ja siihen liittyvän välineellisyyden. Israel ja Palestiina eivät ole uskonnollisia kysymyksiä. Myös ajatus siitä, että islam olisi uhka, mitä viime aikojen tapahtumat Euroopassa entisestään nostattavat, tuntuu täysin käsittämättömältä. Radikalisoituneet vastakkain asetelmat ja kunnioituksen puute, hätä, jatkuva kolonialistinen asetelma, ovat kysymyksiä, joihin on tartuttava.
Palaan Suomeen ensi viikolla ja jätän tänne Palestiinaan neljä Taideyliopiston opiskelijaa suorittamaan vaihtoa niin pakolaisleireillä kuin arabialaisen musiikin opinnoissa arvokkaita kokemuksia keräämään. Niistä voitte lukea heidän omilta blogisivuiltaan.